|

Palokolmio kuvaa tulipalon syttymisen edellytyksiä. Jos palokolmion kaikki kolme kylkeä ovat olemassa, tulipalon syttymiselle on kaikki edellytykset.
Kolme kylkeä: 1. Palavaa materiaalia 2. Lämpö 3. Happi (O2).
Tulipalon sammuttaminen edellyttää, että yksi palokolmion kolmesta kyljestä poistetaan. Se voidaan tehdä kolmella tavalla: poistamalla palava materiaali, vähentämällä hapen määrää tai poistamalla se kokonaan (tukahduttaminen) tai jäähdyttämällä. Palavan materiaalin poistaminen kuulostaa teoriassa helpolta mutta on käytännössä vaikeaa. Tukahduttaminen tehdään esimerkiksi peittämällä tuli peitteellä tai kannella. Lisäksi tulta voi yrittää tukahduttaa käsisammuttimen sisältämän hiilidioksidin, jauheen tai vaahdon avulla. Jos happea on ilmassa alle 16 %, palo sammuu itsestään. Jäähdyttäminen tapahtuu esimerkiksi ruiskuttamalla vettä liekkeihin. Tällöin lämpötila laskee syttymispisteen alapuolella ja palo sammuu. Tällöin tuli myös tukahtuu, sillä vesi höyrystyy. Käsisammutin tukahduttaa, jäähdyttää ja estää palamista. Käsisammuttimen käyttäminen vaikuttaa kaikkiin palokolmion kylkiin, sillä se jäähdyttää, tukahduttaa ja estää palamista. Eri sammutusaineet toimivat eri tavoin. Kaikilla sammutusaineilla on hyvät ja huonot puolensa. Sammuttaminen tehokkaasti edellyttää eri sammutusaineiden käyttökohteiden tuntemista, jotta valitaan oikea käsisammutin.
|